Uskomatonta, me ollaan omistettu tämä paikka jo kuukausi! Jotenkin tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta ja toisaalta taas paljon pidemmältä. Paljon ollaan saatu aikaan suht lyhyessä ajassa. Hyvä me.

Ja sitten itse asiaan, turhat löpinät sikseen.

Perjantaina päästiin lepakkopaikalle siinä viiden aikoihin. Omituisia valoja näkyi tieltä ja syykin selvisi nopeasti: meidän kaivurimieshän se oli siellä lopettelemassa urakkaansa! Oli mies urakoinut ihan kunnolla: sadevesijärjestelmät olivat paikoillaan, salaojat kunnossa ja maa vietti poispäin talosta kuten kunnon talossa pitääkin. Ja hei (HEI), meille oli ilmestynyt yksi uusi rappunen ulko-ovien eteen! Ja aita oli lähtenyt. Ja kaikkee! Okei, siinä sateessa ja pimeydessä ei ihan saatu kunnon näkymää muurokseen, mutta päivä se on huomennakin.

Mitäs perjantaina sitten muuta. No, saatiin porraseteisen kynnys kuntoon, joten ei tule viimaa niin paljoa sisälle taloon. Oli aika vilapasaa mennä öisin vessaan, kun puhalsi oven raoista.

Saimme myös purettua vanhan keittiön kaapit ja seinän. Taas yksi vanha oviaukko paljastettu.

Keittiönseinä ennen:

Ja jälkeen (itse puuhamiehen kera):

Ja löytyiväthän ne yläkerrasta tulevat vesiputketkin:

Vähän eroa on sepän takoman naulan ja nykyajan naulan välillä:

Tähän sitten kuvaa jostain metallilärpäkkeistä.

Ja sitten lauantaihin. (Varoitus: seuraava kirjoitus sisältää nurinaa.)

Päivä alkoi suhteellisen pimeänä (kyllä, heräsimme lauantaina kasilta… Voi mies raukkaa), mutta pikkuhiljaa jonkinlaista valistumista pystyi alkaa havaitsemaan.

Aamukahvien juonnin ja hesarin lukemisen jälkeen alettiin, taasen, hommiin. Tämän päivän agendalla oli tulevan porrashuoneen katon purku. Katon purku, se perhanoista perhanoin. Ainakin kun katossa olevat kyprokit ovat kiinni miljoonilla nauloilla. Mä nykyään inhoan kahta asiaa: nauloja ja kyprokkia. Inhoan. Inhoan.

Mutta siis taas palaillaan pikkuhiljaa asiaan. Kattoa kokeiltiin ottaa pois erillaisilla tavoilla. Tämä tapa toimia varmaan aika tuttu monille remontoijille: kokeillaan eri tapoja kunnes vähiten ärsyttävä löytyy. Nyt se löytyi kaksoiskoolinkien toisen osan poikkisahaamisesta. En mä osaa edes sitä kuvailla sanoin, kokeillaan siis kuvia (tuhat sanaa ja niin edelleen). Tämä on vähän sellainen kuvakollaasi, joka alkaa kauniista ja loppuu jonkinasteiseen katastrofiin. Ihastuksesta kauhistukseen. <3:stä >:(:iin. Ei tuosta kukaan tajunnut mitään. Ei haittoo!

Yksi lause selittää varmaan kaiken: ullakkotilan kattoikkuna.

Huoh, niin. Pitäisi varmaan lisätä tuohon mun inhokkilistaan vielä muovimatto, koska sen repimiseen olen (jo nyt!!) niin kyllästynyt. Olen myös kyllästynyt siinä oleviin saumoihin, veden valumiseen sen saamarin maton alapuolelle laitettuihin lasivilloihin ja siihen, että ne aiheuttaa yllätyksiä minunkaltaiselle ihan kiltille tyypille.

Vanhan katon aikoihin jälkeenpäin lisätyt kattoikkunat olivat vuotaneet seinää pitkin vanhoihin eristeisiin ja rossilaudoitukseen asti sekä siitä sitten ihan kattopaneeleihin saakka. Paneelit: lahot. Rossilaudoitu: laho ja murtunut ainakin osin.

Pidämme nuo seinää vasten olevat koolingit kiinni, koska on hyvä mahdollisuus, että ne ovat ainoat jotka pitävät kattoa katossa. Voipi olla että paneelit ja eristeet tulisivat alas ilman niitä. Ainakin katto on aika u-muotoinen.

Tämän kaiken jälkeen oli hyvä lähteä yöksi kotiin kissoja paijaamaan. Terapiaeläimet roksor. Myös sauna teki hyvää, koska kyprokin päällä oli suhteellisen paljon kaikkea (ei lähetä varmaan erottelemaan mitä) kivaa, jotka sitten olivat meidän päissä.

Sunnuntaina takaisin talolle. Tehokas kolmituntinen vietettiin kattoikkunahuoneessa muovimattoja repien ja vanereita poistaen. Ehkä hätä ja ankeus oli vähän ennenaikaista: raakalautojen alta löytyi lasivillaa (SUPLAIS) ja niiden alla vanhat eristeet. Vanhat oljet ja hiekat eivät (mun mielestä) olleet mitenkään hälyyttävän kuolleen oloisia ja hirretkin näyttivät ok:lta.

Lisää selviää, kun ensi viikolla hankitaan jostain puruimuri, jolla imetään kaikki shaibe joka irti lähtee pihalle. Omalle pihalle. Sitten ehkä paneelien purku alakerrasta. Voi kyllä olla, että siirrytään seuraavaan huoneeseen ilman paneelien purkua, too much bad karma. Myös ehkä siksi, että haluat ottaa sieltäkin katon alas ja nähdä missä kunnossa se on.

Tästä pääsemmekin yhteen mielestäni tärkeään asiaan: tunne mitä omistat. Otetaan esimerkiksi tuo kattovuoto. Siitä ei ollut minkäänlaista ulospäin näkyvää vihjettä: kyprok alhaalla täysin ok ja yläkerrassa kaikki seinät kaikki siistit. Jotkut olisivat voineet ajatella, että no niin hienoa, vähän väriä pintaan ja se olis siinä. Siis jos olisivat halunneet pitää kivilevyseinät. Mitä ne levyseinät pitivätkään sisällä! Okei, eihän tuo ehkö enää enempää lahoa ja homettakaan ei ehkä ole, mutta silti. Aikamoinen ylläripylläri. Olen siis onnellinen, että meidän lähtöajatus on koko ajan ollut se, että kaikki otetaan pois hirteen asti. Ihan sama vaikka päälle päin hyvältä näyttäisi. Eipähän tule yllätyksiä.

Olikohan sitä muuta sitten siinä päivässä… Ei ollut ei. Kotiin kun lähettiin niin otin pari kuvaa meidän kaunottaren uusista alusvaatteista. Vai miksiköhän tuota sokkelia kutsuisi… Ihan sama. Olkoon alusvaatteet.

Ja aitakasastakin sain näppäränä likkana kuvan. Siinä se makaa. Aita.

Ei kai sitä muuta sitten ole. Ensi viikkoon!

t Remppaporukka

Ps. Ja kyllä minä tiedän, että näitä yllätyksiä tulee eteen, tulevaisuudessa on varmasti sata odottamassa. Mutta tämä oli vasta niistä ensimmäinen. Ja se on pahin, siksi etten ole vielä oppinut sitä oikeaa tapaa miten näihin suhtautua. Annettakoon se minulle anteeksi tämän ekan kerran 😉

Päästiin talolle vasta lauantaina, koska miehenpuolen piti olla töissä perjantaina iltamyöhään. 12 tunnin työrupeaman jälkeen ei oikein enää takissa ole virtaa tehdä muuta kuin juoda ehkä yksi tai kaksi olutta ja mennä koisimaan.

Lauantaina tuli käymään kuntotarkastuksenkin meille suorittanut Jussi Törmänen, jonka kanssa käytiin talon sen hetkinen tilanne läpi. Katottiin huone huoneelta mitä löytynyt ja lopuksi pohdittiin etenemissuunnitelmaa. Suunnitelma varmistui: niin sanotun porraseteisen lattia tuli purkaa perustuksiin asti, koska homeen ja kosteuden aiheuttama löyhkä oli ko. tilassa aika vahva. Erilliset betonisokkeliset eteiset on liitetty taloon jälkeenpäin. Arvio olisi, että jossain 50-60-luvulla. Lisäksi päädyimme siihen, että kylmäullakon (jossa siis vanhan katon vuotamisen aiheuttama lahokohta) laudoitus tulee purkaa ja eristeet heivata ulos. Ja sitten vielä talon etuosan maisemointi (talo on rinteessä ja nyt kaato taloon päin eikä salaojista tietoakaan) tulisi tehdä asap, jotta talo saataisiin kuivaksi. Nyt perustukset koko ajan kosteita/märkiä, koska etuosan sokkeli maanpinnan alapuolella. Hänellä oli tuttu kaivurimies Lohjalla, jolta lupasi kysellä millaisella aikataululla hän saisi urakan tehtyä.

Ei mennyt kauaakaan Jussin lähdöstä kun hän jo soitti, että kaivurimies pystyisi tekemään homman jo tämän vuoden puolella! Loistavuutta! Menevät maanantaina kattomaan paikkaa ja sen jälkeen saadaan kustannusarvio urakasta. On kyllä helpottava tietoa, että tämä eniten pelotusta ja stressiä aiheuttanut homma (maaperän/sokkelin/rungon märkyys) saataisiin korjattua näin nopealla aikataululla! Siis jos ajattelee asiaa tarkemmin niin sinänsä on ihan se ja sama mitä me tehtäisiin talossa, tuo maaperän kosteus tekisi kaikesta turhaa. Ja niin, paras hommahan tässä on se, että Jussi lupautui myös valvomaan urakkaa. Koska me olemme töissä arkisin eikä moni yrittäjä tee työtä vloppuisin, on tällaisen urakan järjestäminen suhteellisen haastavaa (jo putkarin ja sähkärin saaminen paikalle on ollut yhtä tappelua…). Mutta nyt sekin obstiikkeli saatiin pois alta! Jei. Taas.

Tehtiin lauantaina myös tuo toinen työlistalla ollut homma eli revittiin eteisen lattia huitsiin. Siinäpä sitten vasta olikin kerrostavan rakentamisen taidonnäyte parhaimmillaan: ylimpänä muovimatto jonka alla vaneri (perkuleen kovaa kamaa), sitten koolinki sekä villaa sen mitä siihen mahtui. Sen alla raakalauta. Sitten vanhat lattialaudat (paksuus joku 5 cm), joiden alla niskat sekä rossilaudat. Eristetilassa lasivillaa (woot, oliko silloin jo lasivillaa????) roimalla kädellä, mitäs muutakaan. Rossilaudat olivat todella harvat ja kasvoivat hyhmää (sientä), mutta eivät lahoja. Jotain hyhmää oli myös lattialautojen alapinnassa. Itse maaperä ei ollut ihan märkää, mutta kosteaa kyllä. Multapenkkilattia oli eteisessä ilman minkäänlaista tuuletusaukkoa. Näytti olevan luonnonkiveä aika paljon, joten se voi olla syy miksi ei rossipohjaa sinne oltu tehty.

Tuon kaiken kaivuun jälkeen tuli uni kyllä aika nopeasti.

Sunnuntaina alkoi miehenpuoli lyömään keppejä salaojien paikalle, jotta nähtävisiin voidaanko salaojia aiottuun paikkaan edes kaivaa. Kalliota ei tullut vastaan, joten homma klar. Ihanaa.

Minä taas revin lautoja irti kylmältä ullakolta. Pitää sanoa, että joku insinööri voisi kyllä suunnitella kivemman hengityssuojaimen. Sellaisen, joka olisi mukava käyttää ja joka ei alkaisi heti ottaa päähän. Tai suuhun. Tai siihen ympäristöön. Kun tulee kuuma, on tuollainen suojain todellä ärsyttävä. Tuntuu ettei saa henkeä. Noh, menin aina sitten ulos kattomaan miehen uurastusta kun tuli liian kuuma. Mies tuli repimään villat huitsiin ullakolta. Mulla oli siihen liian iso peppu. Ja liian vähän ketteryyttä. Ja rohkeutta.

Kaiken tämän jälkeen revittiin salaojien/maisemoinnin tieltä vielä noin miljoona betonikivilaattaa, jotka painoivat á tuhat kiloa. Tai ehkä 20, mutta tuntuivat paljon painavemmalta. Aurinko alkoi paistamaan ja oli hyvä fiilis. Hyvään fiilikseen on hyvä aina lopettaa. Vähän niin kuin ratsastuksessakin: lopeta onnistumiseen, näin hevonen, ja ihminen myös, oppii parhaiten.

Ja tietenkin jätin kameran talolle, joten kuvia tästä kaikesta puuhastelusta tulee myöhemmin. Nyt pitää siis vaan uskoa mun sanaan.

Ollaan me aika epeleitä.

Kuvia alla:

Jihaa, to-su saadaan puuhastella talolla!

Puhtia on vaikka muille jakaa ja se kyllä näkyi työtahdissa. Torstaina tuli putkari käymään, saatiin alakerran remppapuolen vedet kiinni vihdoinkin. Mies aloitti uudella tyylillä kipsilevyjen purkamisen ja sillä saatiin toivottuja tuloksia aikaan: tulevan työhuoneen loput seinät olivat paljaat vartissa. Samalla vauhdilla saatiin tulevan olohuoneen ja ruokailutilan seinät paljaiksi. Koska mitn ei ole tapahtunut ilman kuvatodisteita, sellaisia alla:

Yllä näkymä tulevasta ruokailutilasta olohuoneeseen. Seinän sisästä löytyi vanha oviaukko karmeineen, joka saa jäädä niille sijoilleen. Vanha oviaukko täytetään tiilillä eli palautetaan vanhaan toimintoonsa palomuuriksi. Olohuoneeseen ja ruokailutilaan tulee omat pönttiksensä, hormissakin jo reijät heille. Ainakin näillä näkymin, kattoo sitten mitä lompakko sanoo asiaan…

Tulevan keittiön seinä otettiin auki ja kipsilevyn takaa paljastui vanhan keittiön värimaailma: fuksia! Olipa aika jännä valinta seinän väritykseksi. Ei niin kivasti paljastui myös ne hämähäkit (ts. alkuperäisasukkaat), jotka olivat tehneet kotinsa seinän taakse. Tällä kertaa ei kuolo korjannut, ehtivät jonnekin pakoon vipeltämään. Hyvä niin, ei se heidän vikansa ole että tällaiset kaupunkilaistollot tulevat heidän kotinsa valtaamaan. Voimmeko sittenkin elää rauhallista rinnakkaiselämää…?

Joku on tykännyt linnuista toisessa vanhassa keittiössä. Tämän keittiön väri taas on keltainen. Jännä.

Ruokahuoneen ja ns. betonieteisen välinen oviaukko, jossa kiinni vanhat karmienpidikkeet. Tai sellaiset oletan niiden olevan. Metallilatat, jotka hirsiseinissä kiinni.

Ja tässä hormin tapetoinnissa auttanut vanha ruotsinkielinen sanomalehti. Yhdessä uutisessa kerrottiin Mikko Hokan ennätyksestä, joka tietenkin piti guuglata, ja sitä kautta saimme lehden valmistusvuodeksi 1952: Mikko Hokka teki ennätyksensä Helsingin olympialaisissa kyseisenä vuonna ja lajina oli painonnosto.

Joku oli koonnut seinän sisään pikkukivikeon. Dunno why. Hauska yksityiskohta silti. Toivon ettei ole referenssiä mihinkään intiaanien hautausmaahan tms.

Aika kaunista tapettia, sanoisin minä. Valitettavasti piti ottaa hirteen asti auki koko seinä, ei jäänyt kuin paloja tallelle.

Tässä sitten vähän havainnekuvia siitä, mitä kauniin tapetin takaa löytyi. Historiasta sen verran, että tämä kohta huomattiin jo kuntotarkastuksessa. Koska seinää ei voinut tällöin avata kokonaan, jäi vaurioiden laajuus piemntoihin. Tähän asti siis. Voidaan varmuudella sanoa, että ainakin viisi hirsikertaa pitää korvata. Jussi, eksperttimme, tulee huudeille käymään 20.12., tällöin kuulemme mitä ja miten ja miten paljon se maksaaa.

Tässä hirrelle vedetty seinä. Seinän oikeassa ylänurkassa, juuri yläpohjan alapuolella, näkyy hyhmää, josta ei ihan tarkkaa tietoa ole. Eliöperäistä, sanoisin ma.

Tässä kattoakin aukaistu hieman. Näkyy kattopaneelit, joista osa haperoita. Haperot kohdat ovat keskittyneet katon ja seinän liitoksen lähistölle.

Kätevä isäntä teki meille karmit ei-remppapuolen oviaukkoon. Tästä siis mennään meidän majoitus- ja muonitustiloihin. Ovi oli tarpeellinen, jotta yöllisillä vessareissuilla ei täysin jäädy. Remppapuoli kun on suhteellisen vähällä lämmityksellä, elopuoli taas ei.

Tulevan keittiön seinää otettiin sen verran auki, että katottiin mikä oli ylähirsien tilanne. Olivat täysin kovia eli ei (ehkä) aihetta huoleen. Lisää vanhoja oviaukkoja löydetty täältä. Kuten myös hämiksiä.

Summa summarum taas: Mielestämme oli hyvä viikonloppu, vaikka huonoa hirttä löytyikin. Oli odotettavissa. Enemmän mieltä lämmitti hyvä yhteistyö tekijöiden kesken, hyvä musiikki ja tekemisen meininki. Sekä talon historian siipien havina, jota kuulee joka nurkasta.