Vko 49: Ei kuule tehty mitään. Äiti oli Tallinnassa humputtelemassa, miehet kotona.
Vko 50-52: Aika vähän saatiin tehtyä koko loppu vuonna. Haluttiinkin rauhoittua pieneksi hetkeksi, jatketaan sitten ensi vuonna uudella puhdilla.
Sain porrasaulan hyllykköä taas vähän eteenpäin. Taustaan sekä sivuihin kovalevyt.
Oli kiva huomata, että varmaan koko julkisivussa on uusien lautojen alla vanha vaakalaudoitus.
Sitten loppuun ihan random-kuvia.
Ekassa hiirietsivät ovat kuulleet ihmeellistä ääntä seinästä. Must investigate.
Tokassa yksi kisse päätti alkaa katsomaan maailmaa vähän korkeammalta. Tarina ei kerro miksi tuonne piti mennä, koska alas tuleminen oli aika vaikean näköistä.
Kolmannessa talvi näytti taas kauniin puolensa. Ihanuutta <3