Vko 14/2016:Väliviikko

Remontin kanalta ihan turha viikko. Mutta niin sekin pulkassa. Päivät ovat lämpimiä (tai ainakin lämpimihköjä), mutta yöt vielä kylmiä. Kesärajoitukset ovat täällä, joka on ihana, ihana, asia!

Mutta pidemmittä puheitta asiaan taas.

Maanantaina siirreltiin tavaroita kuorkista sekä ulkoolta remppapuolen kylmään eteiseen. Muuta ei jaksanut tehdä.

Tiistaina ei jaktettu tehdä mitään, koska mies oli niin myöhään töissä eikä telineitä oltu vielä kasattu vieraseteiseen.

Kasattiin telineet keskiviikkona. Jos sitä jaksaisi aloittaa hommatkin pikkuhiljaa.

Torstaina piti aloittaa työt, mutta eipähän aloitettu. Perjantaikin meni ihan muissa puuhissa.

Lauantaina mentiin taas pois omalta työmaalta eli päästiin talkoohommiin mun porukoille. Siellä pilkottiin puita ja syötiin.

Sunnuntain ekana homma oli mun kympin ostoksen haku: Högforsin valurautainen kylpyamme, joka pääsee töihin talon nurkalle sähkökaapin näkösuojaksi/kukkalaatikoksi. Pitää sanoa, että amme painoi hiukan 😉

Piti tehdä sisähommia, mutta kun ulkona oli niin hieno ilma, tehtiinkin ulkotöitä. Haravoitiin lehtiä, kasattiin hevosenkakaa kasoihin, siirettiin puita talon kulmalta talon taakse jne. Aika silleen iisisti otettiin.

Käytiin kanssa tuossa päivänä muutamana mittaamassa tuon piha-aitan hirsien oikeat sisämitat eli paljonko sisäpinta-alaa häviää hirren päästä salvokseen. Ja mittauksen tulos oli se, että 30 senttiä menee salvikseen ja tämä tarkoittaa sisäpinta-alan olevan noin 8-9 neliöitä eikä 12 neliötä. Ja tämä taas tarkoittaa siihen, että rakennusvalvonnalle riittää ilmoitus. Wohooo ja jippii! Säästyy rahaa aikas paljon. Jos olisi mennyt yli 10 neliön niin tarvitsisi rakennusluvan ja se taas tarkottaisi arkkitehdin palkkaamista ja kaikkee. Tämä oli oikein hyvä juttu.

Mutta joo, pitihän tällä viikolla saada enemmän aikaan, mutta eipähän saatu 🙂 Ensi viikolla olen taas ti-to reissuleskenä eli mies lähtee taas Hämeenkyröön. Sinä aikana mun pitäisi saada ainakin (vihdoinkin) vieraseteisen katto maalattua sekä vierasvessan katto paikkamaalattua. Tuo olisi tarkoitus tehdä tiistaina. Keskiviikkona olisi ruokailuhuoneen seinien maalauksen vuoro. Torstaina voisi kokeilla, jos vierasvessan saisi pinkopahvitettua.

Perjantaina alkaa miehenpuolella Rakennusapteekin hirsikurssi, jossa opetellaan hirrenveistoa sekä salvosten ja muiden härvättimien tekemistä sekä kirveellä että moottorisahalla. Kestää yhteensä kaksi pidempää viikonloppua (pe-su). Minä taas lähden taas Uuteenkaupunkiin ikkunoiden pariin. Sunnuntaina tulee puutarhasuunnittelija käymään. Ei siis ihan hirveästi taas aika tehdä hommia, mutta noh, mihin tässä on kiirus. Valmiissa maailmassa.

Tulevaisuuden töinä on mielessä ruokailuhuoneen lattian isoimpien kuhmujen kittaus. Sen jälkeen lattia voitaisiinkin maalata.

Toivottavasti ensi viikolla tulisi enemmän tehtyä.

Lopuksi kissakuva, jossa veriviholliset ovat tehneet sovinnon pieneksi hetkeksi: Peppi ja Tohveli nukkuvat samassa Ikea-säkissä.

IMG_20160408_140421