Päivät alkavat pidentyä. Kun kotiin ajelee, ei ole enää ihan täysin säkkipimeää. On melkeinpä valoisaa! Ihanaa <3
Maanantai ja tiistai olivat meillä lepopäiviä. Maanantai ihan jo siksi, että maanantai. Tiistai taas siksi, että miehellä alkoi keskiviikkona loma ja sehän tekee töitä sitten joka päivä. Että turhaan sitä sitten töiden jälkeen alkaa rehkimään.
Keskiviikko olikin sitten työteliäs päivä, totta tosiaan! Sinä aikana kun mä olin töissä, sai mies ja muurari tehtyä aikamoisen urakan. Todisteita alla:
Vieraseteinen:
Tuo siis maalataan lähitulevaisuudessa. Väriä en ole vielä valinnut. Tuo siis on täysin vastapäätä tulevaa ulko-ovea, joten seinän pitää olla jotenkin tosi kiva, koska se on eka asia mitä ihminen näkee, kun astuu sisään.
Porrashuoneen muuri ja katto:
Tuossa on myös vanha muuri, jossa ollut joskus yläliittymäinen tulisija. Yläliitos tukittiin ja nuo tiiliosat rapataan. Siitä tulee sellainen vähän rosoisemman näköinen. On historiaa esillä.
Ja niin, mikä suurin tänään tapahtunut juttu, MIES TEKI MEILLE KATON!!! Niinku TOKAVIKA ALAKERRAN KATTO VALMIS. Oikeesti. Älytöntä. Keskiviikkona olisi vuorossa viimoinen eli vierasvessan taakketti. Sitten katot olisivat siinä. Paneelia menee vielä teknisen tilan seinään, sitten nekin saa hilata jonnekin muualle. Sitten meillä on lattia-ala vapaa. Vihdoinkin!
Kattomieskin oli käynyt, miehen kanssa tekivät suunnitelmat tulisijojen (pönttisten sekä lieden) eduspelleistä sekä välitilan levystä, joka tulee siis myös pellitä. Ylläri. Siihen saa kivasti asioita magneetilla kiinni ja noin. Voi myös maalata, jos haluaa. Huuvasta tehdään erillinen suunnitelma sitten joskus, koska pitää tehdä tarkemmat laskelmat ja piirrustukset.
Ja, koska päivä ilman minkään ostamista olisi liian helppoa, illalla ostin sitten naapurista peltipurkkeja kunnon kasan. On sitten purnukoi keittiössä minne laittaa staffei. Tuossahan on vain osa 😀
Torstaina muurari jatkoi töitään, kuten teki myös mies. Muurari sai työt valmiiksi, mies ei ihan. Nyt on hienot muurit <3 Vasemmalla vieraseteinen ja oikealla porrashuone. On se taitava!
Mies ahkeroi vierasvessan kanssa ja valmishan siitä tuli! Kyllä kehtaa vieraat pissailla meidän buduaarissa.
Viimeistelyö tietenkin vielä tehdään ja osaan vessaa tulee pinkopahvit ja maalithan tulee joka seinään, mutta noin rakenteellisesti tuo huone on valmis. VIHDOINKIN VIIMEINEN KATTO VALMIS!!
Ja sitten se aloitti teknisen tilan laudoittamisen. Puoleen väliin pääsi, sitten mä tulin keskeyttämään työt. Vaimo pilaa aina kaiken 😀
Perjantaina mä olin taas kotona tekemässä töitä. Mies sai sillä aikaa teknisen tilan seinän valmiiksi. Siitäkin tuli ihan älyhieno. Nyt enää väriä pintaan, se sitten jossain vaiheessa. Tänään väriä sai pintaansa vain teknisen tilan katto. Väri loppui kesken, mutta hyvä se on noinkin.
Kun mä pääsin töistä irtautumaan, aloitettiin yhdessä karmien ja ovien yhteensovittamista ruokailuhuoneen puolella. Oli muuten aika paljon helpompaa kuin sovituksen tekeminen siinä oviaukossa. Kuvaa alku-, väli- ja lopputilanteesta. Success!
Lauanaina saatiin lisätyövoimaa rakennuksille: anoppi tuli auttamaan meitä hommissa. Ja mukavasti saatiinkin hommia edistettyä.
Olohuoneen lattiasta näkee taas suurimman osan, osa kamoista siirrettiin ulos ja osa porrashuoneeseen (jossa varmasti taas töiden tukkeena heti ensi viikolla 😀 )
Uusi lattia tuli pikkaisen liian korkealle, joten teknisen tilan oven alareunasta sivallettiin noin sentti pois. Nyt menee sekin ovi kiinne.
Ja lisää oviasiaa: saatiin sellainen myös keittiön ja vieraseteisen väliin, ehanaa!
Koska olen parantumaton shop-a-holic, ostin taas lisää kamaa meille 😀 Nyt vuorossa oli tällainen lasten jatkettava sänky. Ja kaupan päälle tulee lisää peltipurkkeja <3
Sunnuntai menikin sitten reissussa, kun oli ristiäiset Köyliössä.
Nonniin, siinä tämä viikko lyhykäisyydessään. Hyvä fiilis jäi. Mies vielä maanantain ja tiistain lomalla, joten voisin kuvitella töiden etenevän aika joutuisasti. Maalämpömiehet tulevat töihin taas maanantaina, joten sitäkin saadaan etiäppäin. Tälleen alustavasti ollaan mietitty, että ainakin seinään tulisi reikiä (patteriputkia varten), vieraseteisen katto tehtäisiin loppuun, ovi keittiön ja olohuoneen väliin. Siinä nyt ensi alkuun. Viikonloppuna olisi ehkä pinkopahvihommia. Ja taas se kuuluisa “ehkä” tähän…
Tämän viikon kissakuvaksi valikoitu ikkunalaudan kissajuna, jossa pääosissa Peppi ja Tirppa. Tymiöt.
Jees, that’s all folks! Öitä pallerot!