Viikko 15/2015: kauppojenteko kunniaan

Olen niin täpinöissäni, että, tavoistani poiketen, kirjoitan tekstiä heti maanantaina 😀 Meillä kun oli, taas!, todella tekorikas viikonloppu. Rahaa meni, mutta ostokset olivat sen arvoisia.

Perjantai-ilta alkoi rattoisasti siten, että aloimme kokoomaan suihkukaappia (taas). Postissa oli tullut pari varapalaa Idolta, ekalla kerralla kun saatiin pari palaa rikottua. Josko me vihdoin saataisiin se samperin suihku! Kokoaminen meni hyvin siihen asti, kun piti alkaa laittamaan tiivisteitä oviin. Ja kun yksi ei mennyt sovinnolla. Ei sitten millään. Käytiin saunassa välissä “tuulettumassa” ja sen jälkeen Mies aloitti uudella raivolla. Ja menihän se. Vihdoin. Jeeee!

suihku

Ja hei, saatiinhan me vihdoinkin oikea numerokin seinään!

numero

Lauantaina otettiin suunta kohta Säkylää (Turun lähettyvillä) ja Vättin tilaa. Olin bongannut netistä Tuula Vätin ilmoituksen, jossa kyseltiin kiinnostuneita ostajia vanhoille peilioville karmeineen. Ja niitähän me tarvitaan ja paljon! Sovittiin siis reffit lauantaille. Sinne kun päästiin, syötiin isäntäväen kanssa lounas ja sen jälkeen lähettiin kiertelemään tiluksia. Tiluksilla tarkoitan paikkoja, joissa kaikkea vanhaa tavaraa oli. Ja niitä paikkoja oli paljon! Isäntäväen miehen äiti oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen edellisenä vuonna ja hänen jälkeensä oli jäänyt mittava kokoelma kaikkea vanhaa. Mummon taloon muutti perheen poika perheineen, joka remontoi vanhan hirsitalon suhteellisen moderniksi. Siihen ei sitten vanhat tavarat ja ovet enää sitten sovi. Hyvä meille! Mukaan tarttui 11 kpl vanhoja ovia karmeineen sekä kaksi pönttistä (korjaustarvetta löytyy) luukkuineen ja tiilineen kaikkineen. Todella hyvät kaupat, sanon minä. Nyt on tieteellisesti todistettu monta ovea Transitiin mahtuu:

ovet

Pömttikset jätettiin tilalle odottamaan kotimatkaa, joka näillä näkymin koittaa 26.4., jolloin menemme tilalla järjestettävään huutokauppaan. Perhe oli säilönyt myös vanhoja hirsiä, joista toivomme saavan paikkapalat Simo-sienen tuhoamien tilalle sekä mahdollsesti ekan, lahon, hirsikerran korvaajiksi.Pitää konsultoida Jussia niiden osalta.

Loppujen lopuksi päästiin lähtemään. Kotimatka meni rattoisasti harhaan ajellessa (kuka sitä gepsiä kuuntelee). Päästiin kuitenkin kotiin ennen kuin kaupat menivät kiinni. Kiva. Sai ruokaa. Lauantaina ei nyt sitten enempää jaksanut tehdä. Olo väsynyt, mutta onnellinen.

Sunnuntaina alkoi pakun tyhjennys. Ovet nostettiin maahan, kuvattiin, mitattiin ja numeroitiin. Jotkut ovet olivat 170 cm korkeita, pitää miettiä minne ne laitetaan, me kun olemme 176 cm pitkiä Miehen kanssa. Noh, sen ajan murjeita tuollaiset. Laitetaan makkarin oviksi vaikka. Sitten taas palataan asiaan. Irralliset ovet siirtyivät karmeineen taloon, mutta ne, jotka olivat karmi/ovi-paketteina, jätettiin kasaan pihalle. Niitä ei erkkikään jaksa/pysty kantamaan yläkertaan. Pitää vaan kattoa ettei kosteus tee tuhojaan. Sade alkoi mukavasti justiinsa silloin kun oltiin saatu paketti kasaan.

Maalämpömies tuli juttelemaan toviksi. Meidän pitää pyytää naapureilta allekirjoitukset kaivon tekemistä varten. On ihmeellistä, ettei ihmisen nimeä saa selville mitenkään osoitteen perusteella. Emme siis tiedä yhtään kuka toisessa naapurissa asuu. Kai sitä pitää mennä vain pihaan ja koputtaa ovelle, kun auto on pihassa. Jännää. Toisen puolen naapurikiinteistön omistaja on matkoilla perjantaihin, joten lupaa voidaan alkaa hakemaan vasta ensi viikolla. Voi peppu. Ei voi mitään.

Kun oltiin saatu maalämpömiekkonen matkoihinsa, aloimme tehdä töitä sisällä. Ulkona kun oli ihan huono sää. Mä aloin kuorimaan tulevan ruokailutilan lattiasta vaneria pois. Sieltä sitten löytyi tällainen:

Mies taas jatkoi betonieteisen purkua. Tällä kertaa lähti entisen vessan seinät.

Puuta saatiin taas varastoon. Vaikka onhan se hyvä, ettei puuta tarvitse erikseen ostaa, niin on sen siirtely yms. aika hanurista. Aina ne ovat tiellä, mihinkään ei saa pois jaloista (paitsi ulos). Nooh, seuraavaksi sitten tuo toinen väliseinä ja sitten loppukin katto saa tulla alas. Siihen loppuu taas yksi aikakausi. Wohoo!

Kun noi oltiin saatu tehtyä, päätettiin call it a day. Ja sitten pääsi suihkuun, omaan suihkuun, mahtavaa! Ja suihku oli HYVÄ!

Ensi viikkoon pallerot, eläkää hyvin.