20.2.2015 and beyond, kotona ollaan ja pysytään

Huh, tuntuu siltä, että tännekään ei ole miljoonaan vuoteen mitään kirjoittanut ja onhan siitä jo kuukausi kun viimeksi tämän avasin! Lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta yhtä sun toista kuitenkin ehtinyt tapahtua. En kyllä yhtään muista mitkä alla olevista tapahtuivat ennen muuttoa ja mitkä sen jälkeen. Niin sitä vaan kadottaa ajantajun kun on kivaa.

Miehenpuolella alkoi kahden viikon loma 23.2., joten hän oli aika aktiivisesti työmaalla ennen muuttoa. Puuhuoneen sai melkeinpä tyhjäksi, loput puista putsattiin nauloista viikonloppujen aikana. Voisi sanoa, että Ikean pöydänjaloista saa ihan hyvän puuntyöstöaseman, jossa voi mittailla lautoja, irroitella nauloja yms. yms. Mökiltä saatiin lainaksi kanssa Makitan katkaisusirkkeli, joka on kyllä maanmainio peli. Kuvan takana näkyvässä puukasassa on ne laudat ja kertopuut, joita voidaan vielä hyödyntää jossain. Lahot ja muutoin epäkelvot heitettiin ikkunasta takapihalle kekoon.

puuntyöstöpiste

Miehenpuoli sai valmiiksi myös yläkerran huoneen eristeiden purkamisen, jota aloiteltiin aiempina viikonloppuina. Kaikkia eristeitä ei saatu pois, joten ne lasketaan hallitusti (not) alla olevan huoneen lattialle siten, että kattopaneelit irroitetaan niskoista yksitellen ja paneelin päällä oleva eriste tippuu kivasti huoneen lattialle. Näin teoriassa. Käytäntö voi olla jotain tuohon suuntaan olevaa. Tai jotain ihan muuta. Mutta jos ei kokeile, ei ikinä opi.

Lomallansa mies myös purki tulevan vieraseteisen vessan, jonka seinästä löytyi vesivahingon merkkejä. Samoja merkkejä näkyi myös tulevan keittiön nurkasta. Ovat kantavan väliseinän molemmin puolin ja ko. kohdassa myöhemmin rakennettu eteinen liittyy vanhaan rakennukseen. Samanlainen vamma on puussa myös eteisen toisessa sivussa, taitaapi olla siis jiirien tiiviydessä ollut pieniä muutteita jossain vaiheessa. Näillä mennään.

Vieraseteisen lattiasta saatiin kanssa muovimatto ja vanerit poistettua päivänä muutamana. Mies teki ihan itte. Yhteistyössä jatkettiin samalla tiellä ja revittiin (aika raivolla, ei kivaa hommaa ollenkaan) tulevan keittiön lattia laudalle asti.

Ja loppujen lopulta: se löytyi! Se lauta!

Sinänsä aika hauskasti on laudat ladottu. Huone on jaettu puoliksi, toisella puolella lauta on leveää lankkua ja toisella taas kapeampaa. Mietin, että voiskohan olla huone on joskus olla kaksi eri tilaa. Tämähän oli yksiö silloin 70-luvulla. Voi siis olla, että lankku oli tuvassa ja kapeampi lauta keittiön puolella.

Keittiön osalta lopputulos on alla olevan kaltainen. Siihen se köökki sitten jossain vaiheessa pykätään. Sitä aikaa ei osaa vielä oikein edes hahmottaa, kun ei tiedä onko se tänä vaiko ensi vuonna.

demolition redi

Purettujen vessojen pöntöt toimittavat tilataiteen virkaa pihamaalla siihen asti, kun joko pyydään pois taikka otetaan käyttöön. Tai kun naapurit sanovat, että tuo ei ole soveliasta. Tästä kuvasta sa varmasti parhaimman käsityksen tuon lasten vessan pöntön kokoerosta jos vertaa tavalliseen valtaistuimeen. Aika hauska.

tilataidetta

Mutta nyt voisi laittaa sitten ihan kuvia nykyisistä elinoloista. Pitää sanoa, että oon kyllä todella tyytyväinen kaikkeen mitä meillä on. Paitsi, että astianpesukoneen puuttuminen on syvältä. Argh. Muut mukavuudet oikeastaan onkin. On pyykkikone ja kuivausrumpu, on kuumaa vettä ja uuni. Eli ei tunnu ollenkaan siltä, että asuisi jossain rakennustyömaalla.

Eristeiden tulevaa hallittua laskemista varten tiivistettiin myös remontti/sosiaalipuolten aukot, jotta pystyttäisiin pitämään kaikki suurimmat pölyt ja kakat sillä puolella jonne ne kuuluivat. Alla taidonnäytteet.

Lauantaina saatiin vieraaksi katontekijä, jonka kanssa kaupat tulivatkin aika nopeasti. Hän katsoo katon kaikki akuutit korjaustarpeet ja tekee pois. Lisäksi tekee piipuille hatut ja kiinnittää huoltosillat. Jos jälki on tyydyttävää niin varmasti käytetään uudelleenkin. Mukava nuorimies. Ihanaa olla siinä iässä, että voi alkaa kuulostamaan äidiltään ja kutsumaan kaikkia nuorempiaan nuorimies ja -nainen etuliitteillä.

Mitäs tässä sitten muuta. No, tällä viikolla olisi tarkoistus alkaa purkamaan tuota kylmän ullakon välipohjaa, jotta vieraseteisen katto voitaisiin ottaa alas. Sitä varten tulee ottaa ylhäältä pois myös puolet yhden huoneen lattian eristeistä. Mutta samallahan nuo menee. Toivottavasti. Ja sitten olisi sekin homma tehty. Tai tehty ja tehty, seuraavaksi aletaan repimään alapohjaa auki ja sen eristeitä kärräämään pihalle. Pitäisköhän pistää talkoot pystyyn 😀 Halukkaat voivat ilmoittautua tänne ihan milloin tahansa!!

Ja sitten loppuun vielä kevennys, koskien tuota astianpesukoneen (ja kunnon pesualtaan) puuttumista, tänä iltana olisi vuorossa alla olevan puhdistaminen.tiskivuori

Mun etätöiden laadunvalvojasta kuoriutui hurja saalistaja, kun näki kevään ensimmäisen kärpäsen ikkunan takana. Knääpiö eläin. Mutta silti aika ihana torspo.

Ja niin hei, HEI, me saatiin roskis!! Nyt ei tartte enää kärräillä roskia eri sukulaisten jäteastioihin. Onhan se aika pieni ja säälittävä, mutta on oma. Tai vuokrattuhan se on, mutta noin kuvainnollisesti meidän. Lisäksi kuva, josta voisi jotenkin jo kuvitella, että jossain vaiheessa olisi sellainen kuin KESÄ tulossa. Tai ainakin kevät.

Nythän ei ole enää remonttiviikonloppuja, on vain remonttia. Iltaisin, arkisin, viikonloppusin, päivisin. All the time.

Seuraavaan kertaan pallurat. Hyvää viikkoa!

2 kommenttia artikkeliin ”20.2.2015 and beyond, kotona ollaan ja pysytään

Kommentointi on suljettu.